Elinvoimaa Nurmijärvelle

Mistä tekijöistä kunnan elinvoima syntyy? Työpaikkojen ja palveluiden olemassaolo on yksi merkittävin elivoiman luoja. Sen voisi sanoa olevan perusta elinvoimalle. Myös kunnan sijainti vaikuttaa elinvoimaisuuteen ja siihen miten helposti elinvoimaa pystytään parantamaan. Nurmijärven sijainti on mitä parhain. Lähellä suurten kaupunkien vilskettä ja erinomaisten kulkuyhteyksien varrella mihin suuntaan Suomea tahansa. Sijainnin näkökulmasta, meillä on kaikki edellytykset. Kyse on vain siitä mitä päätöksiä teemme, jotta pystymme hyödyntämään sijaintimme luomat edut.

Työpaikkojen ja yrityksien saaminen kuntaan on ensiarvoisen tärkeää. Nurmijärvelle pitää olla helppo tulla yrittämään ja tonttien pitää olla erilaisiin yritystarpeisiin sopivia. Ilvesvuori on hyvä esimerkki tästä, mutta yrityksiä tarvitaan ympäri kuntaa.

Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa. Miten varmistetaan kunnan päätöksillä, että kunasta löytyy riitävää osaamista? Nuoret osaajat pitää onnistua pitämään kunnassa, tai ainakin palaamaan kuntaan opintojen jälkeen.  Kulkuyhteyksien toimivuus nousee merkittävään rooliin työvoiman saannissa, jotta yritykset uskovat työvoiman saantiin paikkakunnalle. Tarvitaan julkista liikennettä sekä toimivat ja ruuhkattomat tiet autoilijoille.

Ei pidä myöskään unohtaa kunnan omien hankintojen ja kilpailusten merkitystä elinvoimaa parantavana tekijänä. Kilpailutuksissa pitää pyrkiä kokonaisuuksiin, joihin myös pienemmät toimijat pystyvät vastaamaan. Erityisesti paikalliset pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät.

Itse asukkaana koen lähellä olevien palveluiden olemassaolon vaikuttavan merkittävästi siihen miten elinvoimaisena koen kotikuntani. Peruspalvelut pitää löytyä riittävän läheltä; kaupat, terveyspalvelut, apteekki, koulut, kirjasto. Myös harrastus- ja vapaa-ajan palveluita tarvitaan.

Olen realistinen sen suhteen, että Nurmijärvellä kaupallisten palveluiden osalta tarjonta on suppeampaa kuin esimerkiksi Vantaan pääkeskuksissa. Näin saakin olla sillä asumme maalaiskunnassa. Samoin käsite ”riittävän lähellä” on eri maalaiskunnassa kuin Helsingissä. Ainakin itse olen valinnut perheemme kodiksi Nurmijärven, sillä haluamme asua lähempänä luontoa, mutta kuitenkin ihmisten parissa.

Näiden kaikkien ”kovien” asioiden rinnalla näen, että myös kuntalaisten elämän asenne ja usko pärjäämiseen merkitsevät. Miten me suhtaudumme kuntaamme ja asuinympäristöömme? Jos olemme sitä mieltä, että asumme hyvässä kunnassa, jota pystymme kehittämään paremmaksi, se varmasti näkyy ja kuuluu meistä. Minä pidän Nurmijärveä hyvänä paikkana asua.

Samoin yhteisöllisyys ja halu kehittää kuntaa ovat tärkeitä. Haluammeko pitää Nurmijärven kehityksessä mukana, sen huipulla? Tämä tarkoittaa sitä, että olemme valmiita uudistamaan ja kehittämään asioita, vaikka se tarkoittaisi muutoksia tuttuihin ja turvallisiinkin asioihin. Paikallemme emme kuitenkaan voi jäädä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s