Julkaistu Nurmijärven Uutisissa 13.3.2021 Varmasti jokainen on kuullut NUUKA-ohjelmasta, jonka nimen alla kunnan taloutta pyritään saamaan kuntoon. Kunnan talouden saaminen kestäväksi on erityisen tärkeää, jotta kuntalaisten palvelut pystytään varmistamaan. Valtuuston kokouksessa NUUKA-päätöksiä tehtäessä käsiteltiin suhteellisen pieniä leikkauskohteita, joita kunnan virkakunta oli tunnistanut ja listannut. Mielestäni liian monen kohdan yhteinen nimittäjä oli suora palvelun leikkaaminen tai … Jatka artikkeliin Lautakuntien vastuu taloudesta korostuu tiukkoina aikoina
Yleinen
Kunnan talousarviopäätökset lähestyvät
Nurmijärven Uutisissa 21.10.2020 julkaistu kolumni Kunnanvaltuusto päättää kohtapuolin vuoden 2021 talousarviosta ja investoinneista. Varmasti moni on huomannut, että kuntien taloudet ovat tiukoilla, niin myös Nurmijärvellä. Kahtena edellisenä vuonna Nurmijärven kunnan tulos on ollut ennätyksellisen paljon pakkasella. Kuluvasta vuodesta ennuste on myös huono, ja koronaviruksen aiheuttamat seikat selittävät vain osan. Nurmijärvellä sopeutettavaa on niin palveluiden tuottamisen … Jatka artikkeliin Kunnan talousarviopäätökset lähestyvät
Ratkaisuja kunnan talouteen
Kolumni julkaistu Nurmijärven uutisissa 30.10.2019 Kunnan talous tarvitsee lisää verotuloja. Positiivisimpienkin ennusteiden mukaan lapsien määrä vähenee ja koulut tyhjenevät. Asemakaava-alueiden tonttitarjonta takkuillee, koska kaavoittaminen eikä kunnallistekniikan rakentaminen pysy kysynnän perässä. Kunnan väestörakenne vanhenee. Tässä tilanteessa kunta, valtuuston päätöksellä, rajoittaa voimakkaimmalla keinolla rakentamista asemakaava-alueiden ulkopuolelle. Koko kunnan asemakaavoittamattomat alueet kattavasta suunnittelutarvealueesta pitää luopua. Tällä menettelyllä rajoitetaan, … Jatka artikkeliin Ratkaisuja kunnan talouteen
Jätteiden keräys Nurmijärvellä tulevaisuudessa
Sekajätteen kerääminen Nurmijärven kunnan alueella on puhututtanut useita vuosia. Nyt ollaan päättämässä kaikkien kunnan vastuulla olevien jätteiden keräyksen järjestämisestä. Asia on ollut kunnanhallituksessa 16.9.2019. Aluksi hieman taustaa: Teknisessä lautakunnassa syyskuussa 2017 päätettävänä asiana oli "Sekajätteiden kuljetusjärjestelmästä päättäminen". Virkamiehet esittivät, että nykyisestä kiinteistöjen omistajien järjestämästä sekajätteen kuljettamisesta siirrytään kunnan järjestämään sekajätteen keräykseen. Itse olin voimakkaasti sitä … Jatka artikkeliin Jätteiden keräys Nurmijärvellä tulevaisuudessa
Tulevien vuosien investoinnit Nurmijärvellä
Tekninen lautakunta kokoontui kesätauon jälkeen toissa torstaina. Käsiteltäviä asioita oli suhteellisen vähän, mutta investointiesityksen käsittely oli sitäkin tärkeämpää, sillä kunnan lainakanta on kasvamassa liian suureksi tulevina vuosina. Virkamiesten esityksessä näkyi valtuuston hyväksymä Nurmijärven kestävä kasvu eli Nuuka-ohjelma, joka koskee vuosia 2020-2026. Nuuka-ohjelmassa valtuusto linjasi kesäkuussa tulevien vuosien investointitasoa. Valtuusto päätti, että 2020-26 vuosien investoinnit voi … Jatka artikkeliin Tulevien vuosien investoinnit Nurmijärvellä
Kohti terveitä kouluja
Kävin tänään Espoon Järvenperän koululla Espoon keskustan valtuustoryhmän järjestämässä tilaisuudessa Kohti terveitä kouluja. Tilaisuudessa oli alustamassa aihetta asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.). Syy miksi lähdin tilaisuuteen johtui siitä, että aihe on ajankohtainen ympäri Suomea - myös Nurmijärvellä. Teknisen lautakunnan jäsenenä tietoa, ajatuksia ja näkemyksiä tarvitaan. Myös valtion linjauksista on hyvä tietää. Ministeri Tiilikainen … Jatka artikkeliin Kohti terveitä kouluja
Kiitos luottamuksesta
Vaalit ovat takana ja uusi valtuusto aloittaa 1.6. Tällä hetkellä puolueet neuvottelevat muiden luottamustehtävien jaosta ja uusi valtuusto tekee virallisen päätöksen. Haluan kiittää kaikkia minulle äänensä antaneita. 64 ääntä on hyvä tulos. Tuolla äänimäärällä sai 11. varavaltuutetun paikan. Kiitokset siitä! Valtuuston kokoukseen varavaltuutettuja kutsutaan järjestyksessä, joten nähtäväksi jää tuleeko sellaista tilannetta, että 11. varavaltuutetulle tulee … Jatka artikkeliin Kiitos luottamuksesta
Puhdas sisäilma – suunnitelmallisuutta ja vastuullista rakentamista

Suomessa on valtakunnallisesti lukuisia julkisia rakennuksia, joissa on sisäilmaongelmia. Myös Nurmijärvellä on vastaavia ongelmia. Tilanne on kestämätön, jollei sisäilmaongelmia saada hallintaan. Kyseessä on ihmisten terveys ja meidän yhteinen varallisuus, joka on rakennuksissa. Sisäilmaongelmien ratkaiseminen ei ole helppo tehtävä, kun otetaan vielä huomioon kuntien taloudellinen tilanne. Mielestäni sisäilmaongelmia pitää lähteä ratkaisemaan suunnitelmallisesti ja useammalla keinolla samanaikaisesti. Olemassa oleville … Jatka artikkeliin Puhdas sisäilma – suunnitelmallisuutta ja vastuullista rakentamista
Vaaleissa äänestäminen kannattaa aina

Tänään Klaukkalan S-Marketilla me keskustalaiset kysyimme kuntalaisilta aikovatko he äänestää kuntavaaliessa. Olen erittäin tyyvyväinen, että lähes kaikki vastanneet aikovat äänestää. Kuntavaalien alla on ollut myös keskustelua ja kysymyksiä siitä, kannattaako kuntavaaliessa äänestää, kun kunnan rooli on pienentymässä. Mistä valtuusto jatkossa päättää, kun kunnasta päätöksentekoa siirtyy maakuntaan? Tätä kysyttiin pääministeri Sipilältäkin Ylen Puoluepäivä-kuntavaaliohjelmassa viime keskiviikkona. Oma näkemykseni on … Jatka artikkeliin Vaaleissa äänestäminen kannattaa aina
Elinvoimaa Nurmijärvelle
Mistä tekijöistä kunnan elinvoima syntyy? Työpaikkojen ja palveluiden olemassaolo on yksi merkittävin elivoiman luoja. Sen voisi sanoa olevan perusta elinvoimalle. Myös kunnan sijainti vaikuttaa elinvoimaisuuteen ja siihen miten helposti elinvoimaa pystytään parantamaan. Nurmijärven sijainti on mitä parhain. Lähellä suurten kaupunkien vilskettä ja erinomaisten kulkuyhteyksien varrella mihin suuntaan Suomea tahansa. Sijainnin näkökulmasta, meillä on kaikki edellytykset. Kyse … Jatka artikkeliin Elinvoimaa Nurmijärvelle