Kiitos luottamuksesta

Vaalit ovat takana ja uusi valtuusto aloittaa 1.6. Tällä hetkellä puolueet neuvottelevat muiden luottamustehtävien jaosta ja uusi valtuusto tekee virallisen päätöksen.

Haluan kiittää kaikkia minulle äänensä antaneita. 64 ääntä on hyvä tulos. Tuolla äänimäärällä sai 11. varavaltuutetun paikan. Kiitokset siitä!

Valtuuston kokoukseen varavaltuutettuja kutsutaan järjestyksessä, joten nähtäväksi jää tuleeko sellaista tilannetta, että 11. varavaltuutetulle tulee kutsu valtuuston kokoukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en olisi lainkaan vaikuttamassa Nurmijärven kunnan päätöksiin, sillä hyvin todennäköisesti tulen saamaan paikan johonkin lautakuntaan. Lautakuntapaikoista olen esittänyt omat kiinnostuksen kohteeni sen mukaan missä koen omaavani osaamista, josta on hyöytä koko kunnalle. Nähtäväksi jää miten paikkojen jako menee puolueiden välillä sekä Keskustan keskuudessa.

Lautakunnat ovat toimielimiä, joissa valmistellaan asioita valutuustolle tai kunnanhallitukselle. Lisäksi lautakunnat päättävät kyseisen toimialan yksityiskohtaisimmista asioista, myös budjetin osalta. Joten mielenkiintoisia ja haastavia asioita on varmasti tiedossa.

Yhteistyöllä rakennetaan Nurmijärveä kuntalaisten eli meidän jokaisen parhaaksi myös kohta alkavan nelivuotiskauden aikana. Yhteistyötä tarvitaan joka tasolla ja tavalla. Yhteistyö tarkoittaa myös sitä, että voit ottaa yhteyttä minuun aina kun herää kysymyksiä tai mielessäsi on jotain asiaa.

Näin vappuaattona toivotan oikein vauhdikasta vappua kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s